Ajatusvirtaa Vanhalla viisaus visaisempi

Tulla nähdyksi on ihmisen olemisen perusta.

  • Tulla nähdyksi on ihmisen olemisen perusta.

Suomalaiset eivät tykkää lapsista. Ainakaan vieraista lapsista. Ainakaan me emme sitä näytä. Ainakaan lapsille.

Suomalaiset ehkä tykkäävät omista lapsistaan? Vaikka eivät näytä sitäkään.

Vanhemmat eivät meillä osoita hellyyttä lapsiaan kohtaan samalla tavoin kuin muissa Euroopan maissa. Vaikka emme maailman ainoa kosketusta välttelevä kulttuuri olekaan (samanlaista viileyttä on havaittavissa muuallakin Pohjois-Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa), suomalaisvanhempien suhteet lapsiinsa ovat muihin maihin verrattuina kaikkein etäisimmät. (Esim. Taina Kinnunen 2013.)

Suomalaiseen kasvatuskulttuuriin on iät ajat kuulunut pitää lapset etäällä vanhemmistaan, ja ihmettelen, kuinka sitkeästi tämä perinne pitää pintansa. Kasvatustrendit tulevat ja menevät, mutta yksi säilyy ja jopa vahvistuu: vanhempien etäisyys lapsiinsa.

Kasvatuksenhan piti muuttua aivan toiselle tasolle jo 1980-luvulla, kun ”lapsikeskeisyys” uudelleen keksittiin ja viimeistään kun se myöhemmin ”lapsilähtöisyydeksi” 1990-luvulla tarkennettiin. Järjestettiin yhteistä laatuaikaa ja opeteltiin kuuntelemaan lapsia. Mutta hui hai se meni jo. Nyt on some.

Aina saatavilla oleva mediaviihde ja somettelu pitävät vanhemmat lapsistaan nyt etäämmällä kuin koskaan ennen. Asiantuntijatkin alkavat olla huolissaan. Suurin osa lasten ongelmista ja avun tarpeesta juontuu vuorovaikutuksen puutteista, sanoo psykoterapeutti Risto Lappeteläinen, ja opettaja kertoo, että "lapsen ulkopuolisuus vanhemman seurassa on riipaisevaa" (Iltalehti 15.2.2016).

Itse panen usein merkille, kuinka päiväkotimatkalla vanhempi päästää mieluummin irti lapsensa kädestä kuin kännykästään ja leikkipuistossa katsoo mieluummin kännykkäänsä kuin liukumäessä vilkuttavaa taaperoaan, pitseriassa tuijottaa mieluummin facebookin viestiketjua kuin vastapäätä istuvaa lastaan.

Vanhemmuus on niin "vaikeeta". Niin. En lakkaa ihmettelemästä.

Jos jotain perinnettä pitäisi ylläpitää niin entisajan lapsi-vanhempi-suhteen molemmin puolista velvollisuutta, ’pietasta’, mikä tarkoitti vanhemmille tunnesidettä, omistautumista ja kunnioitusta perhettä kohtaan ja lapsille vastavuoroisesti kuuliaisuutta vanhempia kohtaan.

Nyky’pietakseen’ ei saa tietenkään sisältyä minkäänlaista lasten alistamista tai kuritusta, johon vanhemmilla entisaikaan vielä oli oikeus. Vanhempien on ansaittava lastensa kunnioitus luonnollisessa ja inhimillisessä suhteessa lapseensa, ja se syntyy aidosta kohtaamisesta ja läsnäolosta. Siis siitä, mitä tästä suhteesta nykyisin eniten puuttuu.

Kun kaikki pitää nykyvanhemmille opettaa, niin opetetaan sitten myös omien lasten katsomista ja koskettamista. Ottaisiko vaikkapa Marja Hintikka ohjelmistoonsa tällaisia Katso, halaa ja suukota lastasi -kursseja?

”Lapset ovat syntyneet sosiaalisiksi ja inhimillisiksi, ja jotta nämä ominaisuudet voisivat kehittyä edelleen, heidän tarvitsee vain olla yhdessä aikuisten kanssa, jotka toimivat sosiaalisesti ja inhimillisesti.” (Jesper Juul) 

 

Tulla nähdyksi on ihmisen olemisen perusta. (Bengt Grandelius)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Nuorella äidillä on aikaa valittaa sosiaalisessa mediassa siitä, että ei ole saanut apua. Me emme saaneet apua lastenhoitoon, mutta ei ollut someakaan.

Pienet lapset pitivät aikanaan aikuisen ajankulusta tarkkaan huolen. Aamulla ensin pestyäni ja puettuani kaksi kiidin heidän kera mäkeä ylös. Toisen vauvaikäisen toimitin perhepäivähoitoon ja toisen tarhaikäisen tarhaan. Siinä ei ehtinyt tunteilla. Kolmas oli silloin vielä alta kymmenen ja koululainen, joten hän huolehti itse kouluun menosta, onneksi.

Ehkä tarjosimme tälle nykyvanhempien polvelle mallin omien kiireidemme ja vähäisen tunteiden osoittamisen myötä. Ehkä kuitenkin olimme enemmän lastemme kanssa.

Istuin muutaman vuode ajan lastenhuoneen lattialla iltaisin lasteni seurana. Kunnes mieheni lopetti sen. Hän ei ymmärtänyt mitä siellä teen, muutakin voisi tehdä ja niin sitten tehtiin. Aikaa piti antaa lapsille, eikä omaa aikaa juuri kotona muuhun jäänytkään. Kesken lapsille lukemani iltasadun usein nukahdin,

Lapset tarvitsevat vanhemmat, jotka välittävät. Se on totta. Voiko sellaista opettaa vai opitaanko välittäminen jo oman kasvun ja kehityksen ohessa omilta kasvattajilta?

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Jos on kyseessä terapiaa tarvitseva perhe, niin vanhempia voidaan opettaa katsomaan lastaan ja puhumaan lapselle. Tavallisille terveille perheille ei opeteta, heitä ehkä neuvolassa ja vanhempain illoissa tästä vain hienovaraisesti muistutetaan.

Ei tosiaan pari-kolmekymmentä vuotta sitten olleet ainakaan kännykät estämässä lasten kohtaamista. Niin olin minäkin päivittäin leikeissä mukana, lasten ohjelmat katsottiin yhdessä ja sadut luettiin rauhassa joka ilta. Silti jälkeen päin tuntuu, että enemmän olisi pitänyt osata nähdä lapsi sellaisena kuin hän on ja osoittaa tykkäämistä paremmin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Asuin 90-luvulla Japanissa viisi vuotta. Ainakin siihen aikaan siellä oli itsestäänselvyys, että lapsen syntymän jälkeen äiti jää kotiin eikä lapsi ensimmäisten kolmen vuoden aikana ole milloinkaan kahta metriä kauempana äidistään. Kuullessaan, että suomalaiset laittavat jo muutaman viikon ikäisen vauvan nukkumaan omaan petiinsä, he suorastaan kauhistuivat moisesta lapsen hylkäämisestä.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Niin, suomalaisilla vanhemmilla pitää olla aikaa ja tilaa keskinäiseen läheisyyteen.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Tuottipa sisukuntaani lämpöä ja iloa tämä avaus, juuri kun samnasuuntaisesti ajattelen siitä millainen pitäisi olla vanhempien ja lasten suhde. Tuntuu kuin nykysuomalainen olisi jotenkin erkaantumassa luonnosta sellaisesta minkä pitäisi olla itsestäänselvyys.

Tätä itsestäänselvyyksien päälaelleen menoa kuvaa hyvin se että aikanamme lasten oikeutena pidetään sitä että pääsee päivähoitoon vaikka vanhempi olisi kotona kun asian pitäisi olla juuri päinvastoin.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Kiitos kommentistasi.

Haluan kuitenkin tarkentaa, että myös lapsiaan kotona hoitava vanhempi voi olla etäinen vanhempi. Suomalaisille on tyypillistä olla etäisiä vanhempia, oltiinpa töissä tai kotona tai työttöminä kotona. Lapsen kotihoito voi toisinaan olla lapselle jopa haitallisempaa kuin päivähoito - se riippuu vanhemmista.

Vanhemmuus ei ole automaatti, joka aina takaisi lapsen edun mukaisen kasvatuksen.

Tärkeintä on, että näemme lapsemme niin, että lapsi kokee tulevansa nähdyksi ja tuntee itsensä rakastetuksi sellaisena kuin hän on. Se, miten katsomme ja kosketamme lasta, on se oleellisin asia lapsen identiteetin ja itsetunnon kehittymisessä.

Lapsi tarvitsee myös toisten lasten seuraa ja monipuolista kehittymistä tukevaa toimintaa, mitä hän parhaiten voi saada hyvin järjestetyn varhaiskasvatuksen piirissä.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Kiitosta vaan itsellesi kommentin kommentista. Sen vielä haluan toistaa että tottakai on myös huonoja vanhempia, tapauksia joissa lasten on paras olla mahdollisimman paljon pois kotoa. Sitä haluan korostaa että mielestäni noin yleensä ottaen pienen lapsen etu on saada olla vanhempiensa kanssa eikä laitoshoidossa. Ja tottakai lasten pitäisi jos mahdollista saada olla myös toisten lasten kanssa, lyödä leikkiä ja harrastaa.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius Vastaus kommenttiin #7

Kyllä, omia vanhempia ei mikään korvaa. Vanhemmat eivät itse tätä näytä ymmärtävän, eivät ymmärrä omaa rooliaan ja asemaansa lapsen elämässä.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset