*

Ajatusvirtaa Vanhalla viisaus visaisempi

Ikävä ruuhka-Suomeen

 

Nyt se alkaa taas riittää, tämä erämaametsien tuntumassa asuminen.

Olen nimittäin - yllättäen - alkanut tuntea aivan omituista kaupunki-ikävää. Suurkaupunki-ikävää. Elämisen meininki-ikävää.

Ikävää, jollaista en ole tiennyt olevan olemassakaan.

Kyse ei nimittäin ole siitä, etteikö täällä Joensuussakin elettäisi. Onhan meilläkin kahvilat, baarit, terassit ja näin kesällä kaikenlaista festivaalia ja hippaloa. On museot, teatterit, liikuntapaikat ja kauppakeskukset, on joki ja puistot. Ihan kaikkea kaikille.

Ja täällä on maisemat! Ne, joita minä eniten etelässä kaipasin. Niiden peräänhän minä tänne takaisin lähdin. Ja neljä kesää olenkin nyt saanut Pohjois-Karjalan polkuja koluta Ilomantsia ja Lieksaa myöten, karhuja ja susia pelätä, vaaroja ihailla ja Suomunjärven kirkkaissa vesissä kahlata. Mahtavampaa luontoa ei helposti löydä.

Mutta.

Tiedättekö sen tunteen, joka syntyy, kun istuu täpötäydessä HSL:n lähijunassa toisten kanssamatkustajien kanssa vieri vieressä?  Tai oletteko kokeneet sitä erityistä, yhtäkkiä syntyvää yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun etsitte vapaata paikkaa täpötäydessä Kampin kahvilassa ja varotte läikyttämästä kahvia pöydissä istuvien niskaan?

– Se Vapaus. Tapahtuminen. Elämä.

Sitä elämän sykettä, ihmisten, kulttuurien ja touhuamisen monimuotoisuutta, ventovieraiden ihmisten kesken syntyvää vilpitöntä yhdessä elämisen riemua. Sitä minun on ikävä.

Ehkä tämä menee ohi. Tai ehkä ei. Mitä mieltä olette?

Aion kyllä kesällä taas kokeilla sitä kehäkolmosen meininkiä. Ehkä minusta vielä tulee etelän immeinen, katotaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Tosi mielenkiintoista pohdintaa kotiutumisen eri näkökulmista.

Itse vietin lapsuuteni maaseudulla, joka silloin tuntui omimmalta. Muutto kotoa silloiseen Helsingin maalaiskuntaan, oli hämmentävää. Kun vastaantulijat eivät tunnistaneet, tuntui se oudolta. Teki jopa mieli joskus sanoa heille, että terve!

Muistan, miten ikävöin ja lähes joka viikonloppu piti matkustaa vanhempieni luo.

Perheen perustaminen muutti sittemmin tunnelmat. Viihdyin kaupunkilaisessa menossa ja mökki kotipaikkakunnalla piti huolen maaseudun tunnelmasta.

Ruuhka-Suomi on ainakin minut juurruttanut ja kotiuttanut. Täällä voin valita hiljaisuuden ja kaupunkivilinän välillä.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Niin, hyvin sanoit. Hiljaisuutta löytyy pääkaupunkiseudultakin. Kunnon havupuumetsät ja järvet sieltä kyllä puuttuvat, ja sitä olen tässä nyt pohtinut, että tarvitsenko niitä välttämättä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Havupuiden sanotaan hoitavan niin mieltä kuin kehoa. Täällä Vantaalla on vielä metsää jätetty kävelyetäisyydelle. Tosin jakajia on enemmän kuin maaseudulla, mutta vielä tänne hyvin mahtuu.

Mielestäni uusin ilmiö on koirien määrä. Niitä on paljon. Tässäkin talossa lähes joka perheessä yksi tai useampi. Itsellänikin vielä yksi karvakuono, jonka olen itse kasvattanut pennusta saakka. Kovin rakas, nyt jo 10 v.

Mistä tuo lemmikkien määrä kertoo? Ehkäpä ihmisten kaipuusta läheisyyteen. Eläimelle on helpompi osoittaa tunteita kuin ihmisille.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius Vastaus kommenttiin #5

Havupuumetsässä tosiaan on helppo hengittää :). Pohjois-Karjalassa tosin ilmanlaatu on puhtaampi muutenkin kuin ruuhka-Suomessa. Myös järvien ja jokien läheisyys tuo metsiin raikkaita tuulosia.

Koirien määrästä olen tehnyt saman havainnon. Myös Joensuun seudulla on koiria paljon enemmän kuin ennen, vaikka vielä täällä mahtuu koiraansa irtikin metsässä juoksuttamaan ilman vastaantulevien pelkoa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #9

Yhdeksänkymmentäluvun alussa, perheellämme oli englannin vinttikoiria (ratajuoksijoita), greyhoundeja, jotka tarvitsivat paljon vapaata liikkumista. Tuolloin uskalsin pitää heitä vapaana, kilttejä kun olivat. Nyt ei tulisi mieleenkään.

On aika siinä mielessä muuttunut, että on oltava varovaisempi.

Tänään kävelimme yhdessä koirani Mandin kanssa Pitkäkoskella, jossa on vielä paljon upeita suuria havupuita. Levollisuus oli vahvasti läsnä.

Kunnioitukseni vanhoja, komeita havupuita kohtaan nousi taas piirun korkeammalle. Pysähdyin kuuntelemaan heidän puhettaan. Vahvuutensa nousee ajan pyhyydestä, jonka he ovat sisäistäneet.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Ei pääkaupunkiseudulta metsiä ja järviä/lapia puutu. Luukki, Sipoonkorpi muun muassa paikkoja, joissa voi luonnon keskellä liikkua ja nauttia maisemista kuin maalla olisi ikään.
Helsingin laitamillakin vielä on luontoa. Kaipuunsa luontoon saa näin tyydytettyä. Ihan eri syke toki elämällä on isossa kuapungissa ja maaseudulla. Kyllä siihen sykkeeseen voi tekemisillään itsekin vaikuttaa molemmissa paikoissa.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius Vastaus kommenttiin #6

Ihan totta tämäkin. Metsää on etelässäkin ja sykettä saa pohjoiseenkin, jos itse tahtoo.
Ehkä se on kuitenkin se ihmisten määrä, joka tuo mukanaan samassa suhteessa monenlaista mahdollisuutta. Suuremmassa joukossa on suurempi vaihtelu ja suurempi todennäköisyys löytää omanhenkistä tekemistä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Ymmärrän Eevan tunteet hyvin, sillä viihdyn hyvin myös kaupungin hulinassa, vaikka nyt olenkin jo asunut kymmeniä vuosia Tapiolassa, niin voin aina halutessani päästä nopeasti Helsingin iloihin. Käyn siellä oikeastaan aika harvoin, mutta tietoisuus siitä jo riittää, että sinne voi helposti mennä koska vain. Tapiolassa saa myös kaikki palvelut kävelymatkan päästä, joten se muistuttaa pikku kaupunkia, josta aikanaan lähdinkin.

Asuin lapsuuteni, silloin vielä varsin hiljaisessa Porissa ja kun nuorena muutin opiskelijakämppään Töölöön, niin nautin heti ihan joka hetkestä. Kävin vain pakollisilla lomilla kotona ja mieluusti tulin aina takaisin. Ehkä silläkin on oma hyvä syynsä, kun tutustuin heti ensimmäisenä syksynä nykyiseen mieheeni:)

Matkustankin aina mieluiten suurkaupunkeihin, joissa on joka nurkan takana jotain kivaa katsottavaa. Kesämökillä käydään harvakseen ja se sopii minulle erittäin hyvin. Näin on nyt hyvä.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Usein nuorena onkin mahdoton kaipuu sinne, missä tapahtuu, ja vanhemmiten sitten palataan maaseudun rauhaan. Niin minäkin neljä vuotta sitten luulin palanneeni kotiseudulle vanhuuttani potemaan, mutta en kai ole vielä tarpeeksi vanha. Iän puuteko se pistääkin vielä kerran vauhtia ottamaan?

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Ensimmäinen tyttäristäni koki myöhäisteini vuosina, että asumme liian kaukana Helsingin keskustasta. Matkaa oli 15 km. Hän asui aikansa keskustan tuntumassa, mutta asuu jälleen perheellisenä tuon 15 km päässä keskustasta ja on ollut ihan tyytyväinen.
Joillakin se tuttuus, kotipaikka, vaikuttaa myös noihin tuntemuksiin ja haluun palata sinne missä joskus eli. Minä haluaisin vielä joskus elää joitakin kuukausia ulkomailla. En muuttaa kokonaan, vaan määräajaksi. Ehkä se vielä toteutuu. Viihdyin oikein hyvin Gotlannissa. Olin siellä kolme viikkoa. Toinen haaveiden kohde on Englanti, mutta saa nähdä miten sen kanssa käy, ovatko ovet pian lukossa siihen suuntaan. Aikanaan oli Bristolissa neljä viikkoa, Oli mukavaa ja kiinnostavaa.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius Vastaus kommenttiin #8

Kiva kuulla Irja, että muutoksen kaipuuta esiintyy muillakin. Minä jotenkin tunne syyllisyyttä tästä omastani ... Mutta ehkä tämä on ihan normaalia nykyajan ihmisen vaihtelunhalua? - Kun muutos kerran on mahdollista, niin sitä tahtoo, toisin kuin ennen vanhaan, kun ei ollut vaihtoehtoja.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Kyllä ymmärrän sinua Eeva.
Olen paljon maalla, maaseudulla ihan luonnossa. Aika ajoin täytyy päästä kaupunkiin, vaikka tänne keskisuureen.
Kunnes tulee taas hetki, että on pakko päästä täältä pois.

Siinäpä tuhannen taalan kysymys mikä se paras ratkaisu lienee.

Olen asunut siinä vanhassa Hesassa pitkään, tämä uusi tuntuu ulkomailta. Siellä voi käydä ihmettelemässä ja sitten vauhdilla kotiin Lahteen.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Niinpä. Mieli kaipaa muutosta.

Ehkä minunkin pitää vain hyväksyä se, että kierrän Suomea aina vaan edelleen ja sen mukaan, mikä milloinkin eniten houkuttaa.

Olen nimittäin kiertänyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana jo kertaalleen täyden ympyrän :). Eikä nyt siis tämä paluu kotiseudullekaan vielä näytä muuttohalua pysäyttävän.

Aikansa metsissä patikoitua mieli kaipaa jälleen suuren maailman sykkeeseen. Sitten kohta tahtoo sieltä takaisin metsien korpiin - varmaankin näin se menee. Jos niin, niin sitten vaan muuttoautoa tilaamaan taas :).

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Asuin aikonani (1970-luvun alussa) Eirassa, Rööperissä ja Viikissä. Agronomina, minusta oli upeata päästä lopullisesti pois pääkaupunkiseudulta oikeisiin töihin enkä kaipaa millään takaisin. Usein lennän Oulusta, Jyväskylästä tai Tampereelta Hesan "ohitse", silloin harvoin kun tekee enää mieli nähdä maailman sykettä. Tuo kaipuu vähenee sitä mukaa kun lukee uutisia.

Korpi on ihana asuinpaikka, Vienan Karjalan kainalossa ja josta Venäjän yöjunatkin lähtevät aivan vierestä (tunnin ajomatka), vaikkapa Kamtshatkaan asti...

Onneksi meitä on moneksi, eikö? Ymmärrän kaipuutasi vaikken sitä jaa, mutta: who cares?

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius Vastaus kommenttiin #13

Vienan Karjalan kainalossa? Itärajan tuntumassa? Lähellä Murmanskia?
Nyt täytyy myöntää, että en tunne paikkaa. Jos se todella on tuolla suunnalla, niin aika korvessa olet.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius Vastaus kommenttiin #13

Vähän heitti pohjoiseen tuo arvaukseni, Ilmari. Tarkistin asuinkorpesi sijainnin eikä se niin asumatonta korpea olekaan kuin kuvittelin. Vaan onhan Suomussalmella todella mahtavat metsät!

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #18

Juu, ja Lönnrotin Vienan Karjala (Vuokkiniemi, Ponkalahti, Vuonninen, Jyvöälahti, Uhtua) on ihan tuossa vieressä. Ja tietysti: Hossa..

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Helsinki on minulle monia asioita. Yrittäjänä, aikanaan, 1988 -91, elin sokeaa kulkemista. Oli päästävä nopeasti paikasta toiseen.

Kaunis arkkitehtuuri oli tuolloin toissijainen. Ei vain ollut aikaa pysähtyä.

Myöhemmin, kun aikaa on riittävästi kulunut, palaan kaupungin elämään uutena ja rohkeana.

Näen kadut ja rakennukset täysin erilaisesta perspektiivistä. Onnekseni sain oppaan, joka on syntynyt ja kasvanut Helsingissä. Hän avasi minulle näköaloja, joita en koskaan edes tullut ajatelleeksi.

Viimeksi, noin viikko sitten,kuljin Fredrikinkadun päästä päähän ja ihailin pienten kivijalkakauppojen ikkunoiden tarjontaa.

Helsingin syke on vahva ja siihen on varattava aikaa.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Varattava myös hermoja :) ... Samalla kun ihmisten tohina kiehtoo, liikenteen meteli hermostuttaa - siihen tottumatonta.

Jos tässä nyt aion etelän kiireeseen muuttaa, pitää sopeutua erilaiseen äänimaailmaan kuin pohjoisen rauhassa.

Onneksi tämän kesän ajan voin kokeilla nyt. Aloitan Keravalta.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset